24. helmikuuta 2007

Spämmiä, fleimiä ja muuta häiriköintiä piisaa

Heh, on aina mukava huomata että osuu oikeaan. Että saa omilla kommenteillaan jonkun niin kiukkuiseksi, että hänen on pakko turvautua massiiviseen spämmäämiseen, vääristelyyn ja muuhun häiriköintiin, koska itse asialle ja asiallisesti hänellä ei ole mitään sanottavaa. Tavallaan häneltä loppuu ammukset, joilla voisi ilkeästi iskeä minun perusteluiden ja väittämien heikkoihin kohtiin ne upottaakseen. Silloin hänen on pakko turvautua erilaiseen häiriköintiin (koska eihän hän voi millään myöntää minun olevan oikeassa ja hänen olevan väärässä).

Yksi tapa häiriköidä on kirjoittaa pitkiä vuodatuksia ja esittää toinen toistaan typerämpiä "kysymyksiä" yhä uudelleen ja uudelleen. Aikomuksena ollen vain ärsyttää ja saada toinen hukkaamaan aikaa ja palstatilaa turhanpäiväisen höpinän selittämiseen jollekin älyllisesti 4-vuotiaan tasoiselle. Eikä se tietenkään siihen lopu. Kirjoittelu senkun jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vaikka mitä sanoisit ja mihin vastaisit mitä tuhat sivua. Samat kysymykset, syyttelyt ja selittelyt ponnahtavat aina vaan uudestaan ja uudestaan esille vaikka olisit jo vastannut niihin tuhat kertaa. Tämän häiriköinnin lisäännyttyä blogissani tuntuvasti viime aikoina, otin kommenttien "esikatselusuodatuksen" käyttööni näiden raukkisten kuriin saattamiseksi...pahoittelen että se voi hieman viivästyttää kirjoittamienne kommenttien ilmaantumisen nähtäville! :(

Toinen tapa häiriköidä on pyrkiä julkisesti hämäämään ja leimaamaan toista osapuolta. Esimerkiksi laittamalla pystyy valesivusto tai valeviestiarkisto jostain henkilöstä. Kehittyneemmässä versiossa koko "juttu" esitetään ikäänkuin vuoropuheluna "viisaan ja skeptisen" henkilön ja tämän hyökkäyksen kohteen välillä. Toiveena on, että ihmiset jotka hakevat tietoa tästä henkilöstä törmäisivät näihin leimaaviin valesivustoihin ja niiden vääristelyihin, joiden pohjalta pahaa-aavistamaton surffailija voi sitten muodostaa väärän mielipiteen ko. henkilöstä. Valesivustojen poistaminen netistä on hyvin vaikeaa, yleensä täysin mahdotonta, siksi tätä hyökkäystapaa vastaan on hyvin vaikea toimia (ainakaan laillisesti).

Kolmas tapa häiriköidä on esimerkiksi syöttää uhrin sähköpostiosoite erilaisiin roskasähköpostia lähettäviin tietokantoihin, jotta uhrin sähköposti menee tukkoon. Itselleni tulee joka päivä kymmeniä roskasähköpostiviestejä (luultavasti jopa satoja, koska spämmisuodattimeni blokkaavat automaattisesti melkoisen määrän). Menetelmä on varsin tehokas jos uhri ei osaa suojautua.

Olennaisinta näille kaikille hyökkäys- vaiennus ja leimaamiskeinoille on, että niitä tehdään internetin näennäisen anonymiteetin kautta. Eli sama henkilö voi vainota uhriaan melkoisen vapaasti jäämättä kiinni, käyttäen eri nimiä ja nimimerkkejä (joilloin muodustuu myös helposti kuva, että teon takana on isompi "vastarintajärjestö"). Yleensä nämä vainoajat ovat niin paskahousuja pelkureita, etteivät ikinä uskaltaisi omalla nimellään kirjoittaa yhtään mitään, suoranaisista "sanan säilän" sivalluksista nyt puhumattakaan. Itse kirjoitan käytännössä aina omalla nimelläni, kirjoitan sitten internetin keskustelupalstoille, uutisryhmiin tai vaikka irc:ssä. Oikeastaan ainoa poikkeus tuosta säännöstä on tietyt tietoturvaan liittyvät keskustelusivustot ja palstat, joissa ei välttämättä ole mitenkään viisasta ilmaista suoraan kuka ja mistä päin on... ;)

On kiintoisaa huomata, miten häiriköinti ja fleimaus lisääntyy huimasti aina näin vaalien alla. Kuka pelkää totuutta niin paljon että hänen pitää tuollaisiin keinoihin turvautua sitä tukahduttaakseen?

1 kommentti:

  1. Eräs Tampereelta kotoisin oleva "herrasmies" taitaa olla yksi näistä sinua(kin) terrorisoivista nettihäiriköistä. On se kumma ettei heitä pysty Suomen viranomaiset laittamaan kuriin. Sananvapaus ja häiriköinti ovat minusta kaksi eri asiaa.

    VastaaPoista