22. syyskuuta 2007

YLE(nanto)kin myöntää, että biopolttoaineet aiheuttavat valtavasti kasvihuonekaasupäästöjä

Jo on aikoihin eletty. YLE:n(annon) sivuiltakin sai lukea tämänkaltaista antivihreää asiaa:
Viljelyn kasvihuonekaasujen ilmastoa
lämmittävä vaikutus on lähes kaksin-
kertainen fossiilisten polttoaineiden
vähentämisellä aikaan saatuun ilmaston
viilenemiseen, tutkimus kertoo.
Tässä ei tietenkään minulle ole mitään uutta eikä ihmeellistä, koska olen asiaa sivunnutkin mm. tässä ja tässä ja tässä ja tässä ja tässä. Biopolttoainehullutus on vain yksi vihreä valhe muiden joukossa. Valhetta, vääristelyä, dogmaattista uskontoa, manipulointia ja rahan ahneutta yhdistettynä uskomattomaan tietämättömyyteen ja typeryyteen. Vain kusetusta, ei muuta.

Eli jatkakaa kaikessa rauhassa bensiinin ja dieselin käyttöä ja unohtakaa jo viimein kaikki "biopolttoaineet". Ne ovat ympäristölle paljon huonompi vaihtoehto kuin fossiiliset polttoaineet ovat. Siitäkin huolimatta, että viheruskovaiset eivät tätäkään faktaa ymmärrä - tai halua ymmärtää.

8 kommenttia:

  1. Typpilannoiteongelmakin on täysin itse aiheutettu. Lannoittamaton pelto ehkä tuottaa vähemmän, mutta toisaalta ei saastuta tällä tavalla. Tosin tässä kohtaa on hyvä tarkastella koko bisneksen kannattavuutta.

    Paljon vakavampi ongelma kuitenkin on se, että biopolttoaineita viljellään aika paljon nykyisin trooppisilla alueilla samalla alkuperäisluontoa plantaaseiksi muuntaen. Plantaasien viljelytapa ei ole kestävä ja se aiheuttaa korjaantumatonta vahinkoa. Lisäksi pelkkä polttoaineen kuljetus esim. brasiliasta tänne on aika saastuttavaa.

    Tunnustan olevani luonnon tilasta huolissani, mutta biopolttoaineet eivät hirveästi nykytekniikoilla auta. Kävisikö kenellekään päinsä vaikka sitten vähentää kulutusta, niin saataisiin todellisia vaikutuksia? Esim. nykytekniikalla ei varmaan tarvita kaupunkiajossa ilmastoituja, 300 hv:n yli kaksilitraisella moottorilla ja turbolla olevia peltilehmiä? Kaupunkiin riittäisi esim. paineilma-auto http://www.theaircar.com/.

    Taisi juuri lehdessä lukea, että myös täysin turhiin laitteiden standby-tiloihin menee yli prosentti sähkönkulutuksesta. Tämän näkee aika helposti. Esim. uudessa tuplaydinkoneessani on atx-emon standby-virta jo 5W kun vanhassa oli 0.5W. Vanhassa kuvaputkessa myös 0.5W, litteässä 1W. Mitään uutta ei ole tullut tuon virrankäytön mukana - wake on lan/keyb/mouse/jne. on vanhassakin.

    Vedenkulutuksestaan tunnetuissa kerrostaloissa voisi käsipesuveden käyttää wc-pöntössä uudestaan, kuten maailmalla. Omakotitaloissa tuo voi aiheuttaa tukoksia viemäriputkissa, kun virtaama vähenee, mutta kerrostaloissa kuluu muistaakseni 5-20x sama määrä vettä per nuppi, joten kulutuksen puolittumisen ei pitäisi haitata. Tietty voi miettiä, mahtaakohan tämä entisestään lisätä kulutusta - joku idiootti varmaan pitää hanaa auki yötä päivää.

    VastaaPoista
  2. > Lannoittamaton pelto ehkä tuottaa
    > vähemmän, mutta toisaalta ei
    > saastuta tällä tavalla. Tosin
    > tässä kohtaa on hyvä tarkastella
    > koko bisneksen kannattavuutta.

    Silloin tarvitaan enemmän pinta-alaa, jonka korjaaminen kuluttaa enemmän polttoainetta. Silloin ruoalle jää vähemmän pinta-alaa ja ruoan hinta nousee taivaisiin. Jos lannoitteita ei käytetä, ollaan ongelmissa kohta kun maaperä köyhtyy. Jne.

    > Plantaasien viljelytapa ei ole
    > kestävä ja se aiheuttaa
    > korjaantumatonta vahinkoa.

    Puhumattakaan ihmisoikeusasioista ja työntekijöiden oloista ko. maissa...

    > Kävisikö kenellekään päinsä
    > vaikka sitten vähentää kulutusta,
    > niin saataisiin todellisia
    > vaikutuksia?

    Kulutuksen vähentäminen on vaikeaa ja siitä seuraa helposti elintason laskua. Parempi olisi vähentää ihmisten määrää ja näinhän onkin länsimaissa jo käymässä (mitä nyt etelänmaista tulevat "moniosaajat" lisääntyvät huimalla tahdilla myös länsimaissa).

    > Esim. nykytekniikalla ei varmaan
    > tarvita kaupunkiajossa
    > ilmastoituja, 300 hv:n yli
    > kaksilitraisella moottorilla ja
    > turbolla olevia peltilehmiä?

    Mutta kun ne ovat justiinsakin sitä elintasoa. No, reilut haittaverot vaan päälle niin johan rupeaa saastuttaminen ja kuluttaminen harmittamaan tarpeeksi ettei sitä viitsitä tehdä.

    > Vedenkulutuksestaan tunnetuissa
    > kerrostaloissa voisi

    Vedenkulutus ei ole ongelma, se ei ole uusiutumatonta luonnonvaraa. Veden puhdistaminen esimerkiksi Suomessa ei paljoa energiaa kuluta.

    VastaaPoista
  3. Voisitko Markus hieman kommentoida sitä, että olet tulkinnut koko tutkimuksen sanoman päin persettä?

    Tutkimuksen mukaanhan rapsista ja maissista tehty biopolttoaine tuottaa tosiaankin enemmän kasvihuonekaasuja kuin fossiiliset polttoaineet, mutta samalla siinä todetaan että monet muut, joiden käytön oletetaan kasvavan voimakkaasti lähitulevaisuudessa, tuottavat vähemmän kasvihuonekasuja kuin fossiiliset polttoaineet. Millä perusteella koet kykeneväsi teilaamaan kaikki biopolttoaineet tuohon tutkimukseen vedoten?

    Lisäksi, voisitko kertoa miksi sinusta kasvihuonekaasupäästöjen määrä on edes merkityksellistä? Olet aina ollut käsittääkseni sitä mieltä että ihmisen toiminnalla ei ole ilmastovaikutusta. Miten nyt yhtäkkiä oletkin muka huolissasi kasvihuonekaasuista? Oletko tullut siihen tulokseen että ihmisen toiminta vaikutaakin ilmastoon?

    VastaaPoista
  4. Olen pohtinut, mitä ihmettä tehdään sillä ylijäämäbensalla, jos tisleestä halutaan käyttää vain diesel, kuten hallitus ja kaikenmaailman cronbergit ja milla-magiat esittävät?

    VastaaPoista
  5. "Parempi olisi vähentää ihmisten määrää ja näinhän onkin länsimaissa jo käymässä"

    Samaan aikaan kehitysmaiden väestönkasvu kasvaa kasvamistaan. Taitaa loppupeleissä maailmanlaajuinen ydinsota olla ainoa ongelmanratkaisukeino.

    "Vedenkulutus ei ole ongelma, se ei ole uusiutumatonta luonnonvaraa. Veden puhdistaminen esimerkiksi Suomessa ei paljoa energiaa kuluta."

    Veden puhdistus kuitenkin kuluttaa energiaa ja kulutuksen vähentäminen vähentää energiankulutusta. Vaikka puhdistuksen energiantarve olisikin verrattain pientä, se ei tunnu riittävän - suosittelen vaikka lukemaan tästä, jos on päässyt unohtumaan: http://www.adressit.com/virttaankankaan-puolesta.

    VastaaPoista
  6. Hallituksen tehtävä ei ole ohjata kansaa, vaan päinvastoin. Tai pikemminkin kansan pitäisi saada ohjata vain itseänsä. Ihmisluonto vaan on sellainen.

    Kun hallitus ohjaa kansaa veropäätöksillään, niin silloin hallituksen tulisi olla kaikkivoipa, sillä jokaisen ihmisen tarpeita ja tarkoitusperiä ei yksikään selvitysryhmä saa selville. Muutenhan aina on mahdollista, että hallitus on väärässä tai kansalla on olemassa parempi tapa ratkaista ongelma, jonka hallitus voi kumota sääntelyllään.

    Hallituksen ohjauspäätökset eivät ole koskaan yhtä tehokkaita, kun yksilöiden omat päätökset. Ja jos ihmiset oikeasti haluavat jotakin, niin eivät he siihen hallituksen pakottamista tarvitse.

    VastaaPoista
  7. > Millä perusteella koet kykeneväsi
    > teilaamaan kaikki
    > biopolttoaineet tuohon
    > tutkimukseen vedoten?

    Yhtään biopolttoainetta ei tuotettaisi ilman huomattavia veronmaksajien tukia, se on huuhaata, vihreää valhetta.


    > Olet aina ollut käsittääkseni
    > sitä mieltä että ihmisen
    > toiminnalla ei ole
    > ilmastovaikutusta. Miten nyt
    > yhtäkkiä oletkin muka huolissasi
    > kasvihuonekaasuista?

    En olekaan huolissani pätkääkään. Mutta viher- ja ilmastouskovaisten PITÄISI OLLA huolissaan tästä tutkimuksesta. Mutta koska heidän agendansa on lähinnä uskontoa, he eivät ole.


    > Samaan aikaan kehitysmaiden
    > väestönkasvu kasvaa kasvamistaan.

    Ei pidä paikkaansa, väestönkasvu on hidastumassa kaikkialla missä elintaso on nousussa. Kehitysmaissa väestöä tulee lisää huimasti, mutta myös kuolee huimasti.


    > Veden puhdistus kuitenkin
    > kuluttaa energiaa

    Hyvin vähän. Irrelevanttia muihin energiankulutuksiin verrattuna.


    > ja kulutuksen vähentäminen
    > vähentää energiankulutusta.

    Ei välttämättä, koska tässä tapauksessa kulutuksen määrä on niin pieni, että tuhat muuta asiaa aiheuttavat kulutuksen kasvua joka tapauksessa. Jos halutaan energiaa muka säästää (miksi?) niin sitten kannattaa panostaa johonkin muuhun kuin vedensäästöön Suomessa.


    > Vaikka puhdistuksen energiantarve
    > olisikin verrattain pientä, se ei
    > tunnu riittävän - suosittelen
    > vaikka lukemaan tästä, jos on
    > päässyt unohtumaan:

    Riittää vallan mainiosti. Kun käännän hanasta, vettä tulee. No problem. Ja veden hintakin on aika
    pieni, toisaalta, kyse on kunnan monopolista joten mene ja tiedä mikä veden oikea hinta olisi.


    > Kun hallitus ohjaa kansaa
    > veropäätöksillään, niin silloin
    > hallituksen tulisi olla
    > kaikkivoipa, sillä jokaisen
    > ihmisen tarpeita ja
    > tarkoitusperiä ei yksikään
    > selvitysryhmä saa selville.

    Niinpä.

    VastaaPoista
  8. Hyi helvetti, että muka väestönkasvu on ongelma. Hayekia lainaten, mitä enemmän ihmisiä sen hienovaraisempi talous Ja myös ei ole vähäisintäkään vaaraa siitä... että maapallon väkiluku kokonaisuudessaan voisi ylittää kasvussaan maapallon raaka-aineresurssit.

    VastaaPoista