11. helmikuuta 2008

Windows XP osaa olla "syvältä"

Olipa kerran ilta ja tietokone ja pari kiintolevyä. Päätin vihdoin liittää uuden 750Gt kiintolevyn pöytäkoneeseen ja samassa syssyssä asentaa Windows XP:n uudelleen 250Gt kiintolevylle. Aikaisemmin se oli ollut, muiden käyttäjätiedostojen kanssa, vaivaisella 120Gt kiintolevyllä ja siellä kun oli vähän ahdasta. Helpostihan urakan piti käydä, aikaisemminkin vastaavia virityksiä oli tullut tehtyä.

Levyt kiinni koneeseen, kaapelit ja jumpperit kohdalleen ja menoksi. Ensin varmuuskopioidaan tietysti vanhat roinat uuteen kiintolevyyn ja sitten annetaan vanhalle kyytiä. Käynnistetään Windows XP asennus sen asennusrompulta. Poistetaan vanhoja levyosioita, tehdään uudet ja asennetaan Windows XP sinne. Ei mitään outoa, eikä ongelmia. Hiukan vaatii osaamista, mutta luultavasti pertti peruskäyttäjäkin sen hallitsisi pienen opastuksen jälkeen.

Mutta, mutta. "No operating system found" kun käynnistetään konetta uudelleen. WTF?

Jotain pielessä? Asennetaan uudelleen, ehkäpä se siitä. Ei auta. No, poistetaan levyosiot, ajetaan vanha kunnon Fdisk ja tehdään taikatemput sillä ja asennetaan uudelleen. Ei auta. Ei löydy käyttöjärjestelmää, vaikka se tasan tarkkaan on sinne asennettu. No, muistetaan jostain, että joskus muinoin oli ongelmana, että isoja kiintolevyjä eivät BIOS:it osanneet oikein käyttää järkevästi, joten tehdään levystä vain pikkuriikkisiä levyosioita ja kokeillaan taas. Ei auta. Just.

Tätä rumbaa jatkui noin 5 tuntia, kunnes lopulta hermot palavat. Ei toimi. Ei jumalauta saatanan vittuperkele toimi, vaikka mitä tekisi. Ei, niin ei. Mitään järkevää syytä ei löydy, mikään ei auta mitään. Ei vaan toimi. Ei niin ei niin ei.

Eikun Kubuntu Linux pyörimään, asennetaan se. Loistavasti asentuu. Ei ongelmia. Boottaakin hyvin. Sitten yllätysyllätys - Kubuntu Linuxin boottivalikosta löytyykin mahdollisuus käynnistää Windows XP! WTF?!?

Eihän sitä pitänyt siellä edes olla, Kubuntun piti tyhjentää levyosioit ja asentaa itsensä sinne. Mutta sielläpä se on. Kas kummaa, valitsemalla sen, Windows XP:n asennus jatkuu kuten sen olisi aikaisemmin pitänytkin jatkua. XP:n asennus onnistuu mainiosti. XP toimii mainiosti. Jatkossa pitää vain käyttää Kubuntun boottivalikkoa jos haluaa käynnistää XP:n.

Opetus & muistutus:
Vaikka Linuxissa, myös Kubuntussa, paljon puutteita onkin, on niitä Windows XP:ssäkin. Ilman Kubuntua olisi jäänyt myöskin koko XP asentamatta uudelleen. Linuxin asennuksen kanssa on ollut erinäisillä kerroilla erinäisiä ongelmia, mutta yksikään ongelma ei ole koskaan liittynyt siihen, että asennuksen jälkeen systeemi ei muka löydä itseään levyltä. Windows XP:ltä tuokin näköjään onnistuu, ilman mitään järkevää syytä tai selitystä.


Jälkihuomautus: Kiintolevyjen tarkistaminen tiedostojenpalautustyökaluilla paljasti, että Windows oli asentanut itseään minne sattui. Siis väärille kiintolevyille ja väärille levyosioille. Siitäkin huolimatta, että asennusvaiheessa nimenomaisesti tarkkaan määritellään, minne Windows itsensä asentaa. Edes BIOSista ylimääräisten kiintolevyjen ottaminen pois päältä ei auttanut, koska Windowsin asennusohjelma "fiksusti" itse hakee kaikki kiintolevyt ja asensi itsensä minne sattui.

Lopulta löytyi toimiva ratkaisu: Kaikki muut kiintolevyt oli yksinkertaisesti fyysisesti irroitettava tietokoneesta ja pääkiintolevylle ei saanut tehdä kuin yhden levyosion. Tämän jälkeen Windows onnistui asentamaan itsensä mallikkaasti. Lopulta kaikki kiintolevyt saattoi liittää takaisin tietokoneeseen ja homma toimi yhä. Uskomatonta rumbaa ja pelleilyä, jonka kaltaista ei Linuxilla ole koskaan joutunut tekemään. Eikä Mac OS X:llä.

3 kommenttia:

  1. Ettei olisi käynyt siten, että usemammalta kuin yhdeltä osiolta löytyi primary partition (siis fyysisesti eri kiintoleviltä) ja winkkari meni sen takia sekaisin?

    Toinen vaihtoehto on sellainen, että BIOSin boot order on väärä. Eli olet asentanut windowsin kiintolevylle A, mutta bios koittaa bootata levyltä B.

    VastaaPoista
  2. Windowsin recovery consolessa on pari ohjelmaa, jotka olisivat ehkä ratkaisseet ongelman. Fixmbr ja fixboot.

    Toimi ainakin viimeksi kun tuli ilmoitus os not found.

    VastaaPoista
  3. No, ei se Mac OS X:kään täydellinen ole. Koitapa ottaa kaks kovalevyä ja alustaa molemmat levyt kahteen osioon. Sitten pistät molempien levyjen ensimmäiset osiot peilaamaan keskenään. Sen jälkeen testaat pistää levyjen toiset osiot peilaamaan keskenään. Käyttis tuhoaa molemmat peilaukset. Se siitä sitten :(

    VastaaPoista