9. kesäkuuta 2008

Nuoriso mellakoi Helsingissä

Noniin. Ympäri Eurooppaa tuttu näky on jo rantautunut Suomeenkin. Eipä tarvinnut kauan odottaa tämän profetian toteutumista. Kohta alkavat jo varmaan autotkin palamaan Suomen getoissa. Se tuo varmasti "kivaa väriä ja värinää katukuvaan", vai mitä?

Ilta-Sanomat uutisoi Kaivopuiston konsertista alkaneesta, poliisiinkin kohdistuneesta väkivallasta hyvin osuvasti:
Alunperin kysymyksessä oli yleisötappelu, jonka syntyi IS:n tietojen mukaan kahden ulkomaalaisperäisen ryhmän välillä. Kun poliisi meni selvittämään sitä, heitä vastaan käytiin tyhjillä ja täysillä olutpulloilla.

Tämänkaltainen, maahanmuuttajista ja pääosin nimenomaan muslimeista koostuvan nuorison mellakointi on aivan tyypillistä esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa. Tälle roskaväelle poliisin ja poliisiautojen kivittäminen on normaalimeinikiä. Tätä poliisiakin vastaan aggressiivisesti hyökkäävää loisväkeä mm. Astrid Thors sekä monet muutkin poliitikot haluavat lisää Suomeen, koska pitävät heitä "kulttuuriamme rikastuttavina moniosaajia, joita ilman Suomi ei tule toimeen".

En totta puhuen ole aivan varma, mikä ulkomaalaisporukka nyt oli kyseessä, mutta lienee joka tapauksessa syytä muistuttaa tietyistä faktoista äänestäjiä: Somalit tekevät per henkilö satakertaisesti ryöstöjä suomalaisiin nähden, sekä ulkomaalaiset ylipäätään tekevät per henkilö 20-kertaisesti raiskauksia suomalaisiin nähde, sekä siitä, että somaleista vain 9% käy töissä.

Haluammeko, että muslimien toive koko Euroopan alistamisesta islamin saappaan alle toteutuu, vain oman poliittisen korrektiutemme ja "kulttuurimme rikastuttamisen" vuoksi? Haluammeko me haudata oman rauhallisen ja vapaan elämäntapamme, alistuen mellakoivan loisväen mielipuolisen uskonnon(kin) alaisuuteen? Haluammeko me islamisaatiota, haluammeko me tätä muutosta? Jos emme - alkaa olla korkea aika ryhtyä tekemään asialle jotain. Kun vielä voimme. On täysin selvää, että kun islamistit pääsevät valtaan, me emme voi enää tehdä mitään. Peli on silloin pelattu.



Päivitystä 11.6. kello 18:
Ilmeisesti mellakoiva roskaväki koostui pitkälti somaleista ja keski-afrikkalaisista kulttuuriamme rikastuttavista moniosaajista.

6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Ei paremmin vois sanoa!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus, mutta kannattaa pitää mielessä, että Illman ja co.:n rasistianturi alkaa väpättämään kun tekstissä esiintyy sanat 'normi meininkiä' ja loinen.

    VastaaPoista
  3. Maahanmuuttajien rettelöinti ei rajoittunut ainoastaan pääkaupunkiin. Myös Kokkolassa saatiin nauttia "etnisestä kahakasta". Kyseessä oli kahden "klaanin" välienselvittely. Ei edes ensimmäinen laatuaan. Tarkemmin blogissani:
    http://arilaakso.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kymmenen pistettä kuvasta ja muutenkin hyvä kirjoitus.

    Vai olivatko Kaivarin huligaanit "ulkomaalaistaustaisia nuoria"?
    Ylenannin tv-uutisissa ei kerrottu siitä tarkemmin.

    VastaaPoista
  5. Onneksi me suomalaiset emme olleet Ruotsissa 1960- ja 70-luvuilla mitenkään poikkeuksellisen suuresti edustettuina rikostilastoissa.

    Kummasti se seuraava sukupolvi vaan rauhoittuu ja sopeutuu.

    VastaaPoista
  6. > Kummasti se seuraava sukupolvi vaan
    > rauhoittuu ja sopeutuu.

    Ranskassa muslimien toinen- eikä kolmaskaan sukupolvi ole rauhoittunut yhtään, päinvastoin. Juuri se porukka siellä autoja poltteli ahkerasti ja yhäkin samaa hupia harrastaa. Romanit puolestaan ovat olleet Suomessa jo 500v eivätkä vieläkään sopeutuneet tai rauhoittuneet.

    Montako tuhatta vuotta meidän pitää odotella somalien ja (muiden) muslimien kanssa sopeutumista? Minusta on selvää, että jos eivät länsimaisen yhteiskunnan humaanit ja demokraattiset säännöt kiinnosta, sopii painua muualle. Tai itse asiassa, mitä hittoa tänne alunperinkään tulla jos kerran tykkää Iranin tai Saudi-Arabian tyylisestä meiningistä...

    VastaaPoista