12. joulukuuta 2013

Poliisi: Imaamin homojentappopuheet eivät voi olla kiihotusta kansanryhmää kohtaan

Ylen A2-ohjelmassa 29.10.2013 imaami Abbas Bahmanpour esitti toteamuksen, että homoseksuaalisen aktin suorittaneet pitäisi islamin lakien mukaan tappaa. Marko Parkkola teki asiasta tutkintapyynnön poliisille ja kirjoitti asiasta blogissaan. Itsekin kirjoitin tuosta asiasta aikoinaan blogissani ja tein tutkintapyynnön, joskaan en lainkaan yhtä hyvin ja ytimekkäästi kuin Parkkola teki. Poliisi teki Parkkolan tutkintapyynnöstä tutkimattajättämispäätöksen päätelmällä: Ei rikosta. Kuten teki minunkin tutkintapyynnöstäni. Parkkola kuitenkin valitti asiasta eteenpäin poliisille.

Nyt koko jutussa on tullut lopullinen päätös. Poliisin mielestä rikosta ei ole tapahtunut. Lyhyesti sanottuna, poliisin mielestä Bahmanpourin homojentappopuheet eivät voi missään nimessä olla kiihottamista kansanryhmää kohtaan, koska puhe
"ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä, koska homojen kuolemanrangaistus vain todetaan, mutta ei uhata, panetella tai solvata." Että sillä tapaa.

Koska Suomi on tunnetusti oikeusvaltio ja täällähän ei saa turhia tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, niin heitän tässäpä pari täkyä Gestapolle:
"Minusta kaikki maahanmuuttajapedofiilit(kin) pitäisi tappaa. Vaikkapa pudottaa lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Myös islaminuskon harjoittamisesta tulisi (minun pyhän kirjani mukaan) seurata kuolemantuomio."
Etsikääpä tuosta uhkaaminen, panettelu tai solvaus. Sellaisen puuttuminenhan tarkoittaa, että kyseessä ei poliisin mukaan voi olla missään tapauksessa kiihottaminen kansanryhmää kohtaan. "Missään tapauksessa" tarkoittaa, että asia on niin selviö, ettei poliisi viitsi asiaa antaa edes syyttäjän pohdittavaksi, kuten ei Bahmanpourinkaan tapauksessa viitsinyt antaa. Minä vain kerron omana mielipiteenäni (ja pyhän kirjani kantana), mitä pitäisi tehdä. En uhkaa tekeväni niin, en panettele mitään ryhmää enkä solvaa mitään ryhmää.

No, poliisikuulustelua, syytettä ja tuomiota (taas kerran) odotellessa...

2 kommenttia:

  1. Ihan kiva juttu mutta mistäpä olet saanut päähäsi että parempikulttuurista herrakansaa koskisivat samat lait ja säännökset kuin vääräuskoisia sika-apinoita???Sehän olisi julmaa rasismia.

    VastaaPoista
  2. Jokin on mennyt tässä illmanistisessa tulkinnassa pahasti vinoon. Jos sanoo, että homot ovat neitimäisiä prinsessoja ja iljettäviä ruskean reiän ritareita, syyllistyy panetteluun. Jos taas toteaa, että islamilaisen lain mukaan homot pitää tappää, mitään rikokseen viittaavaa ei ole tapahtunut.

    Jälkimmäisestä toteamuksesta voi toki tulla syyte, jos sen esittäjä edustaa väärää viiteryhmää.

    VastaaPoista