9. lokakuuta 2014

Helsinkiläiset saavat syyttää vain itseään

Pääkaupunkiseudulla on noussut esille maahanmuuttajien aiheuttama merkittävä turvallisuusongelma. Tai siis lukuisiakin, mutta nyt tarkoitan viimeisintä esille noussutta tapausta, eli nuorten mamujoukkojen harrastamaa lasten ja nuorten järjestelmällistä pahoinpitelyä- ja ryöstelyä.

Ongelma ei suinkaan ole uusi, vaan se on jatkunut jo puolitoista vuotta eriasteisena toimintana. Vasta viime aikoina poliisi ja media ovat uskaltaneet ryhtyä puhumaan asiasta. Vasta nyt, kun on tullut kaikille täysin selväksi, että poliisi ja lastensuojelu eivät ole kyenneet tekemään asialle yhtään mitään, eivätkä kykene jatkossakaan tekemään asialle yhtään mitään, vaikka muuta edelleenkin väittävät. Ongelma tulee tietenkin vain pahenemaan entisestään.

En viitsi vaivautua edes toistamaan tässä sitä kaikkea, mitä olen jo aikaisemmin sanonut tästä paskasakista ja tämmöisen touhuilun syistä ja seurauksista. Tämä porukka tekee mitä sitä vain huvittaa ihan vain siksi, että se voi sen tehdä ja nauraa paskaista naurua meidän koko hölmölällemme, joka sallii kyseisen toiminnan tapahtua ja haluaa vain lisää mokutusta ja mamutusta maatamme pilaamaan.


Sen sijaan kerron teille, kuka on todellinen syypää kaikkeen tähän. Sillä muistakaa (kuten islam-oppineet ovat meille sanoneet), että jos laitatte lihanpalan kadulle ja kissa tulee ja syö sen, eihän vika ole kissan, vaan teidän, joka olette jättäneet sen lihanpalan kadulle. Kissa tekee mitä kissa tekee, koska se on kissa. Teidän tehtävänänne on fiksuna ihmisenä ottaa tämä huomioon ja olla päästämättä kissaa lihanpalan luokse, koska kissa vain noudattaa kansallista, ehkä jopa geneettistä erityispiirrettään jos se lihanpalan näkee.

Syyllisiä ovat suurinosa kaikista helsinkiläisistä ja pääkaupunkiseudun asukkaista. Kyllä, todennäköisesti siis juuri SINÄ joka luet tätä juttua juuri nyt.

Helsinkiläiset ovat vuosikaudet äänestäneet valtaan mamutusta ja mokutusta ajavia poliitikkoja. Helsinkiläisille (kuten muillekin suomalaisille) on jo vuosikaudet varoiteltu, että tästä ei hyvää seuraa. Mutta varoittelijoille, kuten Jussi Halla-aholle, monille persuille ja minulle, on vain naureskeltu ja meitä on pidetty "kaameina rasisteina jotka vaan vihaavat mamuja eivätkä ymmärrä mokutuksen ihanuutta". Nyt on tullut tilinteon hetki eräällä tapaa. Tätä on mokutus ja mamutus. Tässä on se lopputulos. Aivan täsmälleen, kuten minä ja monet muut tätä hullutusta vastustavat ovat jo vuosikausia kertoneetkin. Vieläkö naurattaa meidän varoituksemme?

Demokratia on siitä hieno järjestelmä, että siinä kansa saa täsmälleen, mitä ansaitsee. Helsinkiläiset ovat olleet mokutuksen ja mamutuksen aivopesemiä idiootteja ja saavat nyt maistaa sitä satoa, jota ovat itse kylväneet. Olkaa hyvä vaan. Toivon kaikille Helsingin ja pääkaupunkiseudun asukkaille oikein kulttuuria rikastuttavaa ja värisevää jatkoa! Hukkukaa paskaanne. EVVK.



PS. Koskahan alkavat autot ja lähiötkin palamaan Ruotsin ja Ranskan mallin mukaisesti?

4 kommenttia:

  1. Hohhoo jaajaa, tuntuu se tietenkin kivalta sanoa "mitäs minä sanoin".

    Mutta pahinta tässä tilanteessa Suomessa on se, etteivät nuo moku-uskovaiset taatusti usko että tällä väkivallalla olisi mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. He sulkevat silmänsä tiiviisti sellaiselta mahdollisuudelta, vielä senkin jälkeen kun heidän oma lapsensa hakataan ja raiskataan.

    Uskonnon voima on ihmeellinen. Ja harvoin miellyttävä.

    VastaaPoista
  2. Mainitaan hetin tähän alkuun, että ihan sairasta toi jengin touhu.

    Jengejä, niin suomalaisista kuin mamuistakin koostuvia, on ollut Pohjois- ja Itä-Helsingissä jo 90-luvulta lähtien, toisin kuin Markus luulet (esim. ysärillä erilaiset uusnatsi-posset).

    Kannattaa myös varmaan muistaa, että nämä perseilijät on aina ihan vitun snadi vähemmistö. Kauhutarinat Itä-Helsingistä on liioiteltuja. Mamuja siellä kyllä riittää, se on tosi kuin vesi. Kokeilkaapa joskus mennä vaikka Kampista Itikseen metrolla, niin kulttuurishokki on taattu :D.

    On älyllisesti epärehellistä väittää, että keuliminen olisi joku tietyn etnisenryhmän "geneettinen ominaisuus". Tosin oletan tämän olleen provo. Enemmän olen nähnyt kantasuomalaisia pahan teossa Itä-Helsingissä.

    Itse en äänestä, joten en ole syyllinen mihinkään. Vastustan pakkovaltaa. Äänestäminen = ääni systeemille.

    Jätä se Homman lukeminen vähemmällä ja mene itse tarkistamaan tilanne. Ei se niin paha ole. :D

    VastaaPoista
  3. Tämä on todella törkeetä. Aluehallintovirasto on kieltänyt suomalaisia blogaajia kirjoittamasta viskitapahtumasta. Siis aivan törkeää sananvapauden rajoittamista

    http://www.talouselama.fi/uutiset/hs+aluehallintovirasto+kielsi+viskisanan+yksityisblogeissa/a2270823

    VastaaPoista
  4. Vittu sä oot dorka :)

    VastaaPoista