11. marraskuuta 2016

Valtakunnansyyttäjänvirasto teki päätöksiä osasta syytteitäni


Sain valtakunnansyyttäjänvirastolta postia. Sen mukaan minua kohtaan ei nosteta syytteitä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, eikä laittomasta uhkauksesta (liittyen tähän), koska syytteen perusteet eivät täyty. Tämä oli melkoinen yllätys. Nähtävästi ihan kaikkein mielipuolisimpia juttuja ei jostain syystä halutakaan ajaa läpi minua vastaan, vaikka tilaisuus olisi herkullinen.

Valtakunnansyyttäjänvirasto sen sijaan aikoo nostaa minua vastaan syytteen uskonrauhan rikkomisesta, koska postasin (vastineena terrori-iskuihin Ranskassa) kuvan Koraanista, jonka sivuilla on koiranpaskaa ja pekonia. Lisäksi VKSV aikoo nostaa minua vastaan syytteen kansanryhmää vastaan kirjoittamisesta, koska jaoin Junes Lokkan Facebook-sivuilla linkin erääseen aikaisempaan kirjoitukseeni, josta sain taannoin tuomion kiihotuksesta...se, että minun ja Juneksen lisäksi 46 muuta ihmistä on myös jakanut ko. linkin, ei kiinnosta poliisia, syyttäjää tai valtakunnansyyttäjävirastoa pätkän vertaan! Toisin sanoen perustuslain "yhdenvertaisuus lain edessä" pykälällä pyyhitään taas ns. persettä: Vain minun ja Juneksen jakamana ko. linkki on laiton, mutta 46 kunnon kansalaisen jakamana se ei ole laiton!

Mielipuolista, mutta mitä voi tältä läpimädältä oikeuslaitokselta oikein odottaa?

Mutta mitä muista syytteistä? Minun laskujeni mukaan vielä uupuu päätökset liittyen:
1) Rikokseen yllyttäminen, kun kehoitin jakamaan linkkiä.
2) Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan koraanikuvasta, jossa koraaninen sivuilla on koiranpaskaa ja pekonia.
3) Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan "esimakua koraanin häpäisystä" videosta.
4) Uskonrauhan rikkomisesta "esimakua koraanin häpäisystä" videosta.
5) Rikokseen yllättämisestä, kun sanoin VOK-tuhopolttouutisessa, että jos aikoo rakennuksen polttaa, pitää tuli saada tarttumaan kattorakenteisiin.

Eivät kai viranomaiset ole unohtaneet niitä? Miten nyt Suomen kansa voi saada oikeutta, jos minä en joudu vastuuseen näistä hirveistä rikoksistani yhteiskuntaa vastaan? Miten minä selviän soimaavan omatuntoni kanssa, jos en saa näitä järkyttäviä syntejäni sovittaa oikeudessa? Eikö viranomaisiin voi edes tällä tasollakaan luottaa, että hoitaisivat kaikki mahdolliset syyteasiat kuntoon minua vastaan? Olenko minä vallan turhaan kiihottanut ja loukannut uskonrauhaa ja yllyttänyt rikokseen?!? Voi itku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti